keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Hellurei!



Lumet sulaa jo kovasti ja minulla on aivan unohtunut päivittää tänne kuulumisia! Tärkeimmät tapahtumat kuluneilta viikoilta ovat varmasti Lotan pois jäänti tunneilta, Muumin muutto ponipuolelle ja menneet kilpailut.

Aloitan Lotasta. Lottahan on siis kantavana, eli sen mahassa kasvaa pienenpieni varsa. Joku kuukausi sitten Lotta lopetteli estetunneilla käymisen ja siirtyi vain kevyempään käyttöön. Mahassa kasvava varsa alkaa nyt viemään Lotan voimavaroja sen verran, että tunneilla käyminen saa Lotan osalta jäädä kokonaan pois. Lotan hoitajat saavat käydä minun tai Katan luvalla hoitamassa sitä ulkokarsinassa. Muutoin henkilökunta seuraa Lotan tilannetta päivittäin.

Muumi on ennen asunut ulkokarsinassa, koska se ei ole käynyt tunneilla vielä kovin aktiivisesti. Muumia on nyt tarkoitus alkaa käyttämään enemmän ratsastuskoulun tunneilla ja se onkin varsin innokas puurtaja. Kimo poni on herttainen käsitellä ja liikkuu ratsastaessa reippaasti ja mielellään.

Ratsastuskoulun oppilaat menestyivät jälleen loistavasti seuran järjestämissä koulu- ja estekilpailuissa. Aina toivotetaan onnea voittajille ja sijoittuneille, minäpä toivotan kaikille rohkeille osallistujille!  Onnea siis, juurikin siksi että olette osoittaneet reippautta ja motivoituneisuutta osallistumalla :)

Hoitajille muistutuksena! Laitelkaahan omat esittelynne minulle sähköpostiin siirimantila@hotmail.com . Ja mielellään kuvan kera, niin saadaan teidätkin tänne blogiin näkyville.

Ja muistutus vielä niille, jotka eivät ole varanneet kesäleiripaikkaa. Leirit ovat täyttyneet mukavasti ja muutamia paikkoja on enää varattavissa. Tervetuloa kesäleirille, vietetään yhdessä ikimuistoinen kesä :)

t. Siiri

Maurus ja Eki lähdössä talutusratsastukseen autoliikkeen tapahtumaan sunnuntaina 17.4.2016. Pojat pääsivät isojen heppojen tapaan reissun päälle.

Tytöt miettivät mihin luokkaan kannattaa osallistua kilpailuissa.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti